| Rauhan jälkeen kirjaston kirjat palasivat evakosta:
kokoelmat oli saatu oman katon alle vuoden 1945 puolella. Sodan aikana oli hankintaan
tullut isoja aukkoja, eikä pula-aikanakaan ollut mahdollisuuksia kohentaa kirjastojen
taloutta. Ylioppilaskuntakin suuntasi varoja opiskelijoiden sosiaalisten olojen
kohentamiseen. Suurten asuntolarakennusten pystyttäminen alkoi Leppäsuolle. Hankintaa
vaikeutti myös ankara valuuttasäännöstely. Ulkomaisen kirjallisuuden hinnat olivat
nousseet jopa nelinkertaisiksi. |
Filosofian maisteri tenttikirjoineen. Lehtileike, lähde
tuntematon. OA. |
| Kirjapula oli ongelma: opiskelijat kävivät
kurssikirjoista ankaraa taistelua. Hankinnoista kurssikirjat olivat luonnollisesti
tärkeimpiä, mutta myös kirjaston perinteisesti hyvätasoista, opinnoissa tarvittavaa
kotimaisen ja ulkomaisen kaunokirjallisuuden kokoelmaa täydennettiin. |
| Heti sodan jälkeen Suomen kirjastoissa jouduttiin myös ideologisesti arvioimaan
kokoelmia ja poistettavia olivat sellaiset teokset "jotka olivat omiaan huonontamaan
Suomen ja Neuvostoliiton välisiä ystävällisiä suhteita sekä kirjastossa
mahdollisesti oleva sotasaaliskirjallisuus". [Kotimainen
kirjasensuuri] (Kai Ekholm)
Kirjaston toimitilat olivat jo vuosikymmeniä olleet ahtaat ja kokoelmien
puutteellinen täydennys varojen puutteen vuoksi rapisuttivat kirjaston mainetta.
Kirjaston kohtalosta käytiin periaatteellista keskustelua: tulisiko kirjaston
olla osa yliopiston kirjastoa vai ei? Samaan aikaan pohdittiin käytännöllisellä
tasolla kirjaston sijaintia. Kaivopihalla sijaitseva kirjastorakennus oli pahasti tiellä,
kun Ylioppilaskunta alkoi rakentaa liiketaloa tontilleen.
Kirjaston pitkäaikaisen johtajan (1942-1969) Kaarlo Laustin
päätehtäväksi tulikin hankkia kirjastolle uudet, ajanmukaiset tilat.
Uudeksi kirjaston paikaksi päätettiin Leppäsuolla sijaitseva Domus Academican
alue, joka valmistui 1951. Arkkitehtikilpailun voitti Einari Teräsvirta.
[Domus Academica] |
Lahjoituksena saatiin uuden kirjastotalon
julkisivua koristamaan Wäinö Aaltosen reliefi "Lukutupa". (OA) |
| Uuden kirjastotalon rahoittamiseksi
järjestettiin valtakunnallinen keräys, jolla saatiin katettua kohtuullinen osa
rakentamiskustannuksista. Ylioppilaat ja lukiolaiset hankkivat pienoistiilen myynnillä
varoja. |
Teija Sopanen ja Ritva-Tellervo Toivonen
olivat Tiilityttöjä, jotka keräsivät lahjoituksia
ylioppilaskunnan kirjaston rakennustyötä varten.
Tiili tiileltä taloksi oli kampanjan nimi. (OA) |
| Rakennustyöt alkoivat huhtikuussa 1954 ja kirjasto
muutti uusiin tiloihin helmikuussa 1955. Vanha Kaivokadun kirjastorakennus hajoitettiin
maan tasalle. Kirjastonjohtaja Kaarlo Laustin keinoja hankkia
kirjastotaloon taideteoksia kuvaa seuraava muistelma: hän oli mennyt Wäinö Aaltosen
ateljeehen kertomaan, että uusi kirjastotalo tarvitsisi taideteoksen, jolloin taitelija
oli kysynyt, paljonko kirjastolla oli rahaa sen hankkimiseen. Kun Lausti oli vastannut
"ei yhtään", Aaltonen oli purskahtanut nauruun - mutta lahjoittanut teoksen
Lukutupa kirjaston sisääntuloseinälle.
Taiteilija Onni Koposen seinämaalaus
sijaitsi kirjaston lehtisalissa.
Kirjastotalon arkkitehtuuri herätti valmistuessaan arkkitehtien kiinnostusta ja
tutustumiskäyntejä riitti.
Kirjaston kokoelmat sijaitsivat ajan tavan mukaan enimmäkseen "maan alla"
eivätkä asiakkaat päässeet niihin tutustumaan. Asiakkaat tekivät kortistoluettelon
perusteella tilauksen haluamastaan kirjasta, ja tilaus lähetettiin pienellä hissillä
alas. Siellä kirjanhakija nouti kirjan ja lähetti sen hissillä lainaamoon, missä se
luovutettiin asiakkaalle lainattavaksi.
Toimistopäällikkö Kaisa-Marja Perttunen kertoo: Kerran kun virkailija kuulutti
"Vonkonen", kukaan ei tullut noutamaan kirjaa. Hetken kuluttua tiskiä lähestyi
kuitenkin nuori nainen, joka sanoi: "Nimeni on kyllä Von Konow." |
 A-lukusali 60-luvun alussa. Pojilla on solmio kaulassa, ja hiljaisuus
tuntuu jopa valokuvassa. (OA) |
| Uusien tilojen myötä kirjaston toiminta sekä
lisääntyi määrällisesti että kehittyi laadullisesti. Kun suuret
ikäluokat tulivat opiskeluikään 1960-luvulla, opiskelijamäärä kasvoi
kaksinkertaiseksi. Samaan aikaan yhteiskunta ja työelämä tarvitsivat entistä enemmän
korkeakoulututkinnon suorittaneita. Kotilainausten määrä kaksinkertaistui samassa
tahdissa opiskelijamäärän kanssa. Uutena käyttäjäryhmänä olivat kesäyliopistojen
opiskelijat.
Lukusalikäyntien määrä kolminkertaistui vuosina 1956-68. Läheisistä Domus
Academican rakennuksista saatiin lisää lukusalitiloja.
oli myös käytössään kuusi tutkijankammiota sekä konekirjoitushuone.
Kirjastonjohtaja Kaarlo Lausti muistelee, että kun
konekirjoitushuonetta esiteltiin presidentti J. K. Paasikivelle ja Edvin Linkomiehelle,
Linkomies kertoi kirjoittavansa aina ilmoitustaululle tarkoitetun luennon peruutuksen
koneella. Presidentti loi häneen hämmästyneen silmäyksen: "Osaatko sinä
Linkomies todella kirjoittaa koneella?"
1960-luvun lopulla kirjastotalo oli käymässä ahtaaksi. Niinpä lainaamo
jaettiin yleiseen ja kurssikirjalainaamoon, ja jälkimmäinen sai omat tilat Domuksen
alueelta. |
 Kirjaston 100-vuotisjuhlia vietettiin 1958. Tasavallan presidentti Urho
Kekkonen puolisoineen osallistui juhliin. (OA) |
| Kokoelmia saatiin kartutettua lahjoituksilla, joiden
merkitys varsinkin 1950-luvulla oli suuri. Yksityisiä kotimaisia lahjoittajia olivat mm.
suurlähettiläs Ralph Enckell ja Suomen Kirjailijaliitto, jolta kirjasto sai vuonna 1959
Eino Leinon ja Larin Kyöstin kirjastot. Ulkomaisista lahjoituksista tärkein oli ns.
Asla-varojen saaminen lähes 20 vuoden ajan. Viimeiset Asla-varoin hankitut kirjat saatiin
vuonna 1967. [Suomen
kirjailijaliitto]
[Eino Leino]
(Internetix)
[Larin-Kyösti]
(Kuusankosken kaup. kirj.)
1950-60 -luvulla kirjastoammatillisia virkoja oli yhdeksän ja apulaisia ja muuta
henkilökuntaa yhteensä yhdeksän henkilöä.
1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla kirjastosta tuli myös kulttuuritoiminnan
keskus. Pelkän kirjojen lukemisen ja lainaamisen lisäksi kirjastossa
järjestettiin näyttelyitä ja kirjailijaesiintymisiä, mm. F. E. Sillanpää, Mika
Waltari, Lassi Nummi, Pentti Saarikoski, Veijo Meri, Antti Hyry ja monet muut kertoivat
kirjailijan työstä ja esiintyivät palkkiotta.
[Mika Waltari] (Kansallisbiografia)
[Pentti Saarikoski]
(Kuusankosken kaup.kirj.) |
 F.E.
Sillanpää kirjoittamassa omistuksia ylioppilaskunnan kirjastossa.1955. (OA) |
| Kirjastoon perustettiin vuonna 1957 musiikkiosasto ja
kirjastossa pidettiin pienoiskonsertteja ja musiikkiluentoja. Myös Ylioppilasteatteri
esiintyi kirjastossa. Jo 1940-luvulta lähtien kirjastossa oli alan
harjoittelijoita, mutta varsinaista harjoittelijoiden kulta-aikaa olivat 1950-60-luvut.
Harjoitteluaikaansa muistelee Suomen kirjastoseuran vuonna 2000 toimeenpanemassa
kirjastoperinnekeräyksessä tieteellisen kirjastosarjan pääpalkinnon saanut Elli
Voipio näin:
"Pamppailevin sydämin menin tähän uuteen hienoon kirjastoon. En ollut sitä
opiskeluihini vielä paljon käyttänyt. Nyt sain tutustua taloon kellarista johtajan
huoneeseen asti. (…) Kirjastossa oli erittäin mukava työskentelyilmapiiri. Koko
henkilökunta oli ystävällistä ja auttavaista harjoittelijan silmin katsottuna.
Kirjastossa oli innostunut ja kaikenlaisen uuden kokeilemisen henki. Keksittiin sellaista,
mitä ei ennen ollut missään, ainakaan Suomessa, ollut. Uudessa talossa oli sellaiseen
mahdollisuus."
Ylioppilaskunnan kirjaston merkitys kirjastoalan kouluttajana väheni vasta, kun myös
tieteellisiin kirjastoihin pätevöittävää alan koulutusta alettiin antaa Tampereen
yliopistossa 1970-luvun alussa. |
